Hyvinvointia Lähiympäristöstä: Terve menoa...

... tuli viesti meidän opettajalta lauantai-iltana. Lähtö sunnuntai aamuna kohti Helsinkiä ja siitä Wienin kautta Sloveniaan. Samaan aikaan oli pelontunteita, mutta olimme myös innoissaan matkasta. Tekstiä tulee paljon, sillä ollaa oltu jo pari päivää tääl Slovenias, mut ei keretty kirjottelemaa ko päivät oli nii tapahtuma rikkaita ja päästii asunnolle ain illal myöhää. Mut sen pitemmittä selityksiä mennään itse asiaan.

Helsinki Vantaan lentokentäl oltiin aluks vähän hukassa eikä tiietty mite pitäs toimia, onneks meil oli pari konkaria matkassa neuvomassa ainaki aluks. Enne koneesee nousua oli pienii ongelmia ko Vaasan tytöt meinas lähtee Prahan koneesee, onneks kysyvä ei tieltä eksy. Lopulta ko päästii koneesee ni kaikki oli vielä kunnosssa ja nokka kohti Wieniä, pian voitaisiin laulaa "Oon mä juonu viinii Wienissä...".

Mut Wienin lentokentältä on jollain tapaa hauska tarina kerrottavana. Ku päästiin Wieniin oltiin kokonaan hukassa, oli meinaa isompi lentokenttä mitä luultiin ja vielä pitäs löytää Chek in-tiski, jotta saatiin lähtöselvitys tehtyä ja siitä turvatarkastukseen. No eihä siin viel mitää muttako käveltii koko lentokenttä ympäri enne ko löyty. 3 tuntia tuntu lyhyelt vaihtoajalta.. Saatii se kuiteki ajallaa ja mentii turvatarkastuksee. Vantaallaha ei ollu mitää ongelmaa, mut eri asia tääl. Tiial piippas laite ko se käveli läpi ja joutu ottaa kengät vielä pois. Mutta Janita saiki pahemman show'n aikaa. Ai eiks nyrkkirautaa saakkaa viiä koneesee? Jaa laitonta vai? Tosin timanttinen nyrkkirauta oli pelkkä vyönsolki. Aluksi tarkastaja oli viemässä koko vyön mut sit Jamppa tajus et sen saa irti vyöstä. Siin vaiheessaha ne tarkastajat vasta pillastu, Jamppa joutu vähä huolellisempaa tarkastuksee. Meijä pieni "kiltti" blondi (syke varmaan kolmessa sadassa). No onneks Janita muisti jättää muut räjähteet kotiin ja päästiin jatkaa matkaa. Kerettii onneks viel juomaa ne viinit lentokentällä iha rauhassa ja ostamaan Janitalle parit magneetit tuliaisiks Suomee.

Kello yheksä illal päästiiki vaihtaa konetta, mut oli aika jännä tunne nousta koneesee ulkonta ja vielä lämpimästä ulkoilmasta. Kun päästiin itse paikan päälle oli vaikeeta tajuta et ollaan oikeesti etelässä. Oli pimeetä ja lämmintä. Kyseltiin asuntofirman henkilöltä kaikkesta mahdollisesta, mikä liittyi Ljubljanaan. Saatiin hyvät ohjeistukset ja meidät vietiin vielä erääseen yleiseen tapaamispaikkaan johon meidän täytyi yheksältä aamulla mennä. Käytiin tsekkaamassa paikka ja lähdettiin asunolle takas. Siinä suunnilleen 15-20 minuuttia kierreltiin ja mietittiin että missä ollaan. Kenelläkään ei ollut hajuakaan missä oltiin. Sattumalta nähtiin kirkko edessä, mikä näytti tutulta. Kappas kehveli, sieltähä se mei asuntoki tuli vastaa. Sit äkkiä vaa nukkumaa et jaksettii herätä aamulla. Pien ikävä tuli kyl Suomeen jo siinä vaiheessä, mut johtu varmaa väsymyksestä.

5 tunnin yöunilla mentiin seuraava päivä. Tavattiin Ljubljanan opettaja Sasa ja hän näytti meille minimaalisesti keskustaa ja lähdimme tutustumaan kouluun. Koulussa opiskelijat tervehtivät meitä ja meille näytettiin luokkia. Pakko sanoa että oli erilaisempaa ko Suomessa. Luokat paljo pienempiä ja opiskelijoita kuulemma 400 tässä koulussa joita heistä noin 40 oli poikia.

Kun pääsimme ruokatauolle käytiin hakee koulun ruokalasta ilmaseks ruuat. Kaikki meist vissii otti kanaa juustolla ja ranskalaisia. Tuntu ihmeelliseltä et kouluruokaki oli sellasta. Ja ei ollu kyl järjin hyvää, pisti vaa miettimää et ruuis on tääl tosi paljo rasvaa mut silti täält ei oo löytyny isokokoisia ihmisiä kovin montaa. Seurattiin pari käytännön tuntia, jossa opiskelijat lähinnä värjäsi vain toistensa hiuksia. Kuultiin, että heillä ei ole ulkopuolisia asiakkaita koululla ellei he ite tuo, erillaista taas Suomessa. Oppitunnilla kuivasimme muutaman oppilaan hiukset ja oli ihmeellistä tuntea kuinka erilainen hius on täällä. Paljon paksumpi ja jäykempi.

Kuumuus pisti kyllä heikottamaan, kun aurinko porotti melkein suoraan luokkaan. Päästiin koulusta ja lähdettiin takaisin asunnolle, mutta ensin kaupasta hakemaan ruokatarvikkeita. Tuntu ettei löytäny mitää sieltä, ei oltu ees varmoja et oltiiko ostamassa jugurttia vai maitoa.

Kämpäl tehtii nopeesti ruokaa ja keitettii pannukahvia. Eipä tee kyllä enää mieli sitä keittää, se hais yhtä pahalta ko maistu. Haju oli ko viemäristä. Ja sit taas saatiin juosta tapaamis paikalle. Tiia oli sopinu tapaamisen Petran, erään slovenialaisen kanssa, joka oli Suomessa tasan vuos sitte. Tiiasta oli kiva nähdä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia. Keräiltii kaiken näkösiä vinkkei maasta ja kaupungista. Lähettii sit viel käymää yhillä terassilla.

Ruvettii kyselee Petralta linnasta, joka oli kukkulan päällä. Petra sanoi että voidaan lähteä käymään siellä, että hänen mielestä se ei ole kovin ihmeellinen mut näyttää sen mielellää meille. No eihä tälläne perussuomalaine iha heti tajunnukkaa et kui korkeella se on ja pitkä matka pelkkää ylämäkeä. Tuli ainakin kuntoiltua jos ei muuta. Ainako kivuttii ylöspäi ni rupes näkyy entistä enemmä vuoria, vitsit kui upee näky. Myö ollaa ko turistit ja pysähytää varmaa 10 metrin välei ottaa kuvia. Lopuks Petra sano et ylhäält saa paremmat kuvat ni kivuttii ylös ja käytii kattellee vanhaa linnaa. Ei kyl tiietä vieläkää sen historiasta sen enempää kuin että sieltä on torjuttu turkkilaisten hyökkäyksiä. Oltiin ehkä vähän pettyneitä, sillä huomas et linnaa oltiin tehty korjauksia ja sitä oltiin sisältä muutettu hieman nykyaikaisemmaksi.

Lähettii tulee sit alaspäi ja samal Petra kerto meille, et Ljubljanasta löytyy sellane baari, jossa on luurankoja joka puolella. Haluttii käydä tsekkaamassa tääki. Petra ei ollu varma mist sen löytää, mut lähettii ettimmää ja löyettii suhteellisen nopeesti. Käytii siellä istumassa ja nopeesti tuliki jo myöhä ja päätettii lähtee nukkumaa, jos vaikka sinä yönä saataiski nukuttuu vähä enemmä. Tai sit ei. Lähes samoilla mennään 5-7h yöunet.

Tänää kaikki sit sujuki nätisti ja kouluu oli vähä helpompi mennä mitä vähä kyl myöhästyttii bussista. Opeteltii meikkausta ja kampauksia opiskelijoiden kaa. Myö myös näytettii heille miten myö kierretään Suomessa permanenttirullat ko näytti nii erilaiselt tavalta täällä.

Päästii koulusta pois ja käytii kiertelee vähä kauppoja. Mut jos sitä täl kertaa pääsis vaik ajoissa nukkumaa, ainaki toivotaan nii. Green Care -ajatukseen ei vielä päästy tutustumaan, paitsi että koulun sisäpihalla on pienimuotoinen puisto, jossa oppilaat tykkäävät käydä ilman salliessa istumassa.

Pahoittelut pitkästä tekstistä jos ette jaksanu lukee, lopuks viel pien kuvakokoelma, ko Janita vähä innostu kuvailee.