toinen viikko takana and feeling awsome!

Viime viikko meni myös hyvin ja olen saanut hyvää palautetta. Olen nauttinut suuresti ajastani täällä, vaikka sainkin saman flunssan mikä kaikilla lapsilla on.. Mutta se ei ole hidastanut menoa J  Kasvatuskumppanuus on mietittänyt minua.. Päiväkoti aukeaa klo 9 aamulla ja vanhemmat odottavat lukittujen ovien takana kunnes työntekijät avaavat ovet, vanhemmat eivät ole minun aikana koskaan käyneet sisällä päiväkodissa, aamulla vanhemmat ja työtekijät saattavat sanoa muutaman sanan ja heipat. Vanhemmat laittavat lapset vaan ovesta sisälle reppujen kanssa. Ja sama klo 16 kun lapset lähtevät..sisällä puetaan n 15.45 takit päälle lapsille ja sitten mennään piiriin laulamaan lauluja takit päällä ja odotetaan kunnes vanhemmat tulevat hakemaan, eli ilmestyvät oven taakse, lapset kutsutaan aina yksitellen ovelle kun nähdään että vanhemmet ovat saapuneet ja laitetaan sitten ovesta pihalle, taaskaan vanhempien käymättä sisällä.. En tiedä onko espanjassa käytössä kasvatuskumppanutta tai millainen on yhteistyö vanhempien kanssa, mutta aion ottaa tällä viikolla selvää..

 

Pedagogiikkaa...

 Mielestäni täällä on samanlainen tyyli opettaa lapsia kuin suomessa.. Esim. ensimmäisellä viikolla oli sininen viikko.. lapset lauloivat väri lauluja ja maalasivat sinisiä sadepilviä ja tällä viikolla on taas keltainen ja lapset maalavat tipuja keltaisella. Aamupiirit ovat samanlaisia kuin suomessa.. katsotaan kuvista ketä on paikalla ja ja luetaan esim. satuja tai lauletaa.. Mielestäni lapset osaavat jo tosi hyvin kirjaimet, jotkut 2 vuotiaat tietävät melkein kaikki aakkoset jo. Pidän myös erittäin hyvänä että melkeen joka tilanteeseen on oma laulu, esim kun ruvetaan siivoomaan leluja pois niin aikuinen rupeaa laulamaan siivouslaulua ja lapset automaattisesti pysähtyvät ja rupeavat siivoamaan, olen huomannut että laulaminen monessa tilanteessa rauhoittaa lapset kuin että ruvetaan käskyttämään.  Lelut ja pelit päiväkodissa ovat myös didaktisia on. palapelit, lautapelit sekä värikyniä ja maalausta käytetään myös. Lastenlauluja kunneellaan usein ja tanssitaan. Jumppasalissa saa toteuttaa motorista puolta. Mielestäni päiväkoti on hyvä oppimisympäristö lapselle J

 V.loppu and feeling high

 Vietin ehkä elämäi hienoimman viikonlopun.. Tapasin erään espanjalaisen ystävän kahvilassa missä yleensä käyn kahvilla. Vietin v.lopun hänen talollaan vuorilla. Söimme hyvän kalaillallisen ja menimme paikallisiin juhliin alas kylään. Talo on ihan uskomattoman hienolla paikalla vuoren rinteellä. Talon vieressä on talli missä on yleensä hevonen sekä kanoille ja pupuille myös paikat. tällä hetkellä ei ollut eläimiä.. Hänellä oli myös kaksi pitbullia ja he olivat juuri saaneet pentuja 6kpl (syötävän söpöjä)!  Sunnuntaina menimme vuorille luontoon kävelemään koirien kanssa. Ja maisemat vuoren huipulta oli niin huikeat!! vuorilla oli paljon puita, viheralueita ja siellä täällä  lammikoita missä koirat kävivät välillä pulahtamassa.. Vähän niin kuin luontopolku vuorilla, ihan mahtava! Hevosia oli rinteillä vapaana ja possujakin siellä on kuulemma usein J Mitä unelma elämää hän siellä viettääkkään, sain myös kutsun kesälomalla tulla uudestaan!Tällä viikolla menemme vielä kalaan sekä tsekkaamaan muutamaa upeaa rantaa mitkä on ihan must seen!

  Nyt tuntuu että en halua ikinä lähteä täältä pois, voisin ostaa talon vuorilta ja muuttaa tänne, mutta oma perhe odottaa suomessa.. vielä 2 viikko ihanuutta jäljellä <3

 

Outi Linna

 

 

Esittely

Tervehdys Etelä-Karjalasta!

Olen Mervi Shemeikka ja teen elämäni ensimmäistä blogia. Olen lähdössä tulevana lauantaina 6.4.2014 täältä Imatralta kohti Kyprosta ja Limasolia. Lähden asiantuntijavaihtoon ja toimi-alani on kehitysvammahuolto. Työnantajani on KVPS Tukena Oy ja työpaikkani on Poutapilven palvelukoti.
Uteliain mielin lähden matkaan mukaan tutustumaan uuteen kulttuuriin ja hakemaan vinkkejä omaan työhöni.

Mervi Shemeikka

Tänään oli viimeinen päivä täällä. Huomenna aikaisin aamulla siis kohti kotia!

Mutta tänään pääsimme vielä käymään Royal Housessa, joka oli taas hotelli/hoitola, jotka näyttävät olevan täällä tosi yleisiä. Royal House on kuninkaallinen siksi, että se toimii Belgian kuninkaan entisessä kesäasunnossa Oostendessä. Rakennus onkin hieno, ja erityisesti hienolla paikalla, aivan meren rannalla. Se on toiminut kolmisen vuotta, ja siellä käy erityisesti syöpä- ja diabetespotilaita. Siellä on lääkäreistä lähtien kaikenlaista hoitohenkilökuntaa. Sinne voi myös mennä esim. syöpälääkärille, vaikka ei asuisikaan siellä. 

Tilat olivat hienot, samoin maisemat. Hinta on korkea, 140 euroa / päivä perushuoneessa ei meren puolella, ja siihen tulee vielä lisämaksua, jos otat hierontaa tai jotain. Tukea voi saada 25 euroa päivä. Paikka ei ole siis ihan köyhimmille tarkoitettu, kun ajattelee että asiakkaat saattavat olla siellä tavallisesti jopa 3 kuukautta.

Belgiassahan on kaksi osaa, flaaminkielinen ja ranskankielinen. Nyt olemme flaaminkielisellä alueella. Täällä taisteltiin asemasotaa ensimmäisessä maailmansodassa. Tämä sotahistoria näyttää olen paikallisille tosi tärkeää. Johan veikin meidät sotahautausmaalle, johon oli haudattu brittiläisiä, täällä kaatuneita sotilaita. Näimme myös muita vastaavia, niitä on paljon. Kävimme myös katsomassa juoksuhautoja. Lopuksi kävimme Ypresin kaupungissa katsomassa sotamuistomerkkiä, johon oli kirjoitettu kaikkien kaupunkia puolustaessa kaatuneiden nimet. Silta oli iso ja nimiä paljon... Joka ilta ensimmäisen maailmansodan jälkeen sillalla on ollut seremonia kaatuneiden muistolle, ja niin on tänäänkin, ja huomenna, ja ylihuomenna...Ja ensimmäisestä maailmansodasta on jo sata vuotta. 

Belgian rannikolla

Tänään torstaina 27.3. Johan tuli hakemaan meidät omalla autollaan Bruggen rautatieasemalta. Ajoimme noin 50 km Middlekerkin kylään, jossa on 7 kk sitten avattu hotelli, joka on tarkoitettu ensisijaisesti asiakkaille, jotka tarvitsevat jossain määrin hoivaa tai jotka eivät esimerkiksi liikkumiskykyn rajoitteiden takia voi mennä tavalliseen hotelliin. Hotellissa on 44 huonetta, joista osa  on 2 hengen, osa taas soveltuu esim. perheille tai jopa pienille ryhmille. Kaikkien huoneiden kylpyhuoneet ovat periaatteessa invavessoja, osassa huoneita on jopa nostolaite. Kaikki tilat ovat pyörätuoliystävällisiä. 

Hotelli työllistää vammaisia, se on osa toiminta-ajatusta. Hoitajat tulevat hotellin partnerilta, joka on kotihoitoa tarjoava organisaatio. Valitettavasti hotelli ei ole vielä saanut lupaa ympärivuorokautiseen hoitohenkilökuntaan, eli yöllä ei ole hoitajaa paikalla. Tämä rajoittaa toimintaa, koska he eivät voi ottaa 24 tuntia vuorokaudessa hoitoa tarvitsevia asiakkaita. Tämä harmittaa heitä, koska alunperin oli ajatus, että hotelli olisi erityisesti ALS-tautia sairastaville, mutta nyt heitä ei oikein voida palvella.

Hotelliin voi tulla periaatteessa kuka tahansa, jos on tilaa. Potilasjärjestöt pitävät siellä kokoontumisia ja sopeutumisvalmennuskursseja. 

Laitos on ainutlaatuinen, samanlaista ei ole muualla Belgiassa, eikä naapurimaissakaan. Hotelli on myös ekologinen, sähköä tuotetaan aurinkopaneeleilla, sadevesi kerätään säiliöön ja sitä käytetään vessojen huuhteluvetenä. Lisäksi rakennuksen lämmitys/viilennyshoituu maalämmöllä. Laitoksen alkurahoitus tuki yksityiseltä taholta, nyt mukana on myös erilaisia säätiöitä ja potilasjärjestöjä.

Seuraavaksi kävimme lounaalla. Sen jälkeen ajoimme Kojksiden kylään, jossa ensin tutustumme Dunecluzen vanhainkotiin. Se on uusi ja edustaa alan huippua Belgiassa. Johan korosti, että tavalliset vanhainkodit eivät todellakaan ole tällaisia...

Kun saavuimme paikalle, aulassa kävi kuhina, sillä osa asukkaista oli lähdössä ulkoilemaan vapaaehtoisten kanssa. Dunecluzessa vapaaehtoiset huolehtivat monista toiminnoista, esimerkiksi kahvilasta ja "minikaupasta", joka kiertää osastoilla kahdesti viikossa. Kylästä on kuulemma melko helppo löytää vapaaehtoisia, koska se on rannikkopaikkakunta, johon monet muuttavat päästessään eläkkeelle. Sitten he huomaavat, että tarvitsevat jotain tekemistä, ja ryhtyvät vapaaehtoistyöhön. 

Vanhainkodissa on kolme kerrosta, joista kaksi on tavallisia ja yksi suljettu huonompikuntoisille. Yhteensä huoneita on 96. Menimme ensin tavalliselle osastolle. Sielläkin oli kuhinaa, koska asukkaat leipoivat juuri omenapiirakkaa läheisen koulun lasten kanssa. Lapset käyvät osastoilla säännöllisesti. Yhteistyö vaikutti luontevalta, huomasi että lapset ja vanhukset olivat tottuneet toisiinsa. Nurkassa metelöi vielä papukaija. 

Joka kerroksessa on oma toimintaterapeutti, joka järjestää toiminnan lasten kanssa ja tietysti kaikkea muutakin. Vanhainkodilla on muuten myös oma lehti, joka ilmestyy 3 kertaa kuukaudessa. Viriketoimintaa oli suunnitelmakalenterin mukaan kaksi kertaa päivässä. Oli tanssia, ulkoilua, kuoro... Joka osastolla oli toimintaterapeutin huone. Yhdessä huoneessa oli askartelutarvikkeet, toisessa oli hemmotteluhuone, jossa voi saada vaikka käsihierontaa ja kolmas huone oli kirjasto. Huoneet ovat kuulemma muotoutuneet toimintaterapeuttien persoonan ja osaston luonteen mukaan. 

Huoneet ovat kalustettuja, niihin saa viedä vain jotain pieniä omia huonekaluja, esim. tuolin. Muuten huoneen saa sisustaa miten haluaa, eli seinille tauluja, koriste-esineitä hyllyille ym. Kävimme huoneessa, jonka asukkaalla ei ollut paljonkaan tavaraa huoneessaan, mutta yöpöydällä oli portviinipullo - unilääkettä, kuulemma :)

Kylpyhuone oli kekseliäs. Siinä oli tavallisen oven lisäksi yksi siirtyvä seinä. Kun seinä avataan, sänky voidaan siirtää suoraan pöntön viereen, jolloin säästetään yksi siirto. Samalla ovi on yksityisyyden suojana, koska se peittää  näkymän kylpyhuoneeseen, vaikka joku sattuisi tulemaan huoneeseen. 

Lääkkeet jaettiin päiväkohtaiselle tarjottimelle, jossa oli kellonajat ja asukkaiden nimet. Kaikki lääkkeet laitettiin punaisiin lääkelaseihin, eli ei ollut eri värisiä laseja aamu-, päivä- ja yölääkkeille kuten Suomessa. Annosjakelulääkkeitä ei ollut käytössä.

Hoitajien määrä oli 0,6/potilas. Osastolla on 14 lähihoitajaa, 4 sairaanhoitajaa ja osastonhoitaja sekä yksi toimintaterapeutti.

Sitten kävimme suljetulla osastolla, jossa muuten asui kani. Tällä osastolla oli muistisairaita ja karkailevia asukkaita. Lapset olivat täälläkin käymässä, jäätelöllä. Tällä osastolla hissin ovi oli "piilotettu" ja avautui vain koodilla. Huoneiden ovista pääsee ulos, mutta sisään päin pääsee vain avaimella.

Kokonaisvaikutelmana voisi sanoa, että meihin teki vaikutuksen vanhainkodin yhteisössä mukana oleminen.Vapaaehtoiset ja lapset ovat mukana laitoksen arjessa. Lisäksi vanhainkoti järjestää esimerkiksi joulumarkkinat ja muita tapahtumia. Paikka oli tietysti tosi siisti, koska on niin uusi.

Käväisimme seuraavaksi kadun toisella puolella Kojksiden sosiaalitalossa, jonka toiminta-ajatus on, että kunnan asukkaat voivat saada eri palveluja saman katon alta. Siellä toimii ainakin sosiaalitoimi, työnvälitys, eläketoimisto; aulassa on ilmainen mahdollisuus käyttää tietokonetta ja internetiä.

Taas ylitimme kadun ja menimme vanhainkodin naapuriin tutustumaan palveluasuntoihin. Täällä voi päästä palveluasuntoihin, jos on yli 65-vuotias ja asuu Kojksidessä tai läheinen perheenjäsen asuu siellä. Muita kriteereitä ei ole. Asukkaat olivat siis huomattavasti parempikuntoisia kuin meillä. Aktiviteetteja on kaksi kertaa viikossa. Jonotusaika asuntoon on vähintään puolitoista vuotta.

Tämän jälkeen kävimme vielä pikaisesti jo 1970-luvulla rakennetussa hotelli/hoitolaitoksessa. Se on katolisen sairausvakuutusjärjetön ylläpitämä. Siellä voi toipua esimerkiksi lonkkaleikkauksen jälkeen. 

Mieleemme jäi monestakin paikasta se, että täällä on käytössä erikoiskylpyammeita, joissa asiakas voi turvallisesti nauttia kylvystä, poreista ja valoista, ja samalla vaikka kuunnella musiikkia. Tätä ei ilmeisesti pidetty epäilyttävänä hygienian kannalta. Suomessa kylvyistä on luovuttu esim. sairaalabakteerin takia.

Sitten Johan laittoikin meidät raitiovaunuun, kauniina ajatuksenaan että ratikan kyydissä näemme mukavasti rannikkoa. Hän vain taisi unohtaa, että oli ruuhka-aika... No matka oli vähintäänkin mieleenpainuva. Oostendessä vaihdoimme ( huomattavasti väljempään) junaan, jolla hurautimme Bruggeen. Oli pitkä mutta äärimmäisen mielenkiintoinen päivä!

Kulttuuria ja hälytyskeskus

Tämänpäiväinen (siis keskiviikon 26.3.) käyntikohteemme peruuntui, koska esittelijä oli sairastunut. Johan suunnitteli meille reippaasti uutta ohjelmaa, mutta se oli vasta iltapäivällä. Aamupäivällä siis saimme lisää aikaa kulttuurille.

Kävimme Johanin suosittelemassa sairaalamuseossa. Kyseinen laitos on toiminut sairaalana aiemmin, ja on nyt museo. Laitos on perustettu joskus 1100-luvulla luostarin yhteyteen. "Munkit ja nunnat eivät paljon lääketieteestä ymmärtäneet, vaan keskittyivät sielunhoitoon", kertoi museon opastaulu. Laitos tarjosi ruokaa, lepopaikan ja tarvittaessa hoivaa pyhiinvaeltajille, matkamiehille ja köyhille. Kovin karun näköisiä olivat näytteillä olleet hoitovälineet. Puutarha oli hieno, siellä kasvatettiin aikoinaan ruuan lisäksi lääkintään tarvittavat yrtit.

Samassa yhteydessä on apteekkimuseo, tai siis apteekki, joka on säilytetty omassa vanhanaikaisessa kuosissaan. Sielläkin kävimme.

Sitten kävelimme kanavan rantaa pitkin puistoon, jossa Johan oli luvannut olevan tuhansia narsisseja.  Lupaus piti paikkansa, ja narsisseja oli paljon!

Sitten olikin hengähdyshetken aika, sillä olimme jo aika kylmissämmekin. Siis teehuoneelle lämmittelemään. Täällä ei näe niinkään kahviloita vaan kahvilanomaiset paikat ovat nimeltään teehuoneita. No, meistä kolme joi kahvia kuitenkin, vain yksi joi teetä. Saattaa olla, että vohveleitakin taas nautittiin...

Iltapäivällä pääsimme tutustumaan paikalliseen hälytyskeskukseen, joka oli siis korvaava kohde, kun suunniteltu kohde peruuntui.

Hälytyskeskus sijaitsee vanhassa hienossa rakennuksessa, mutta sisältä tilat olivat modernit ja ihan tavalliset. Meille kerrottiin ensin Belgian hälytysnumeroista. Täällä toimii tietysti sama 112, joka meillä Suomessakin, koska se on EU:n tahto. Poliisille on omakin numero, 101. Ambulanssia

tarvittaessa täällä on tapana soittaa 100. Se 112 numero on sitten eräänlainen yleisnumero, josta saa kaikenlaista apua, oli sitten kyseessä sairaustapaus, tulipalo tai mikä vaan.

Ennen hälytyskeskus oli osa palolaitosta, mutta vuosi sitten täällä tapahtui suuri muutos, ja nyt pelastuslaitos on oma itsenäinen laitoksensa. Muutos ei ole mennyt ihan kivuttomasti. Hälytyskeskus toimii kahden eri ministeriön alaisena, mikä aiheuttaa joskus ongelmia.

Bruggen hälytyskeskus hoitaa myös meripelastuksen hälytykset Belgian ja myös Alankomaiden rannikolla.

Keskukseen tulee noin 1100 puhelua päivässä, joista noin 60% on turhia tai sellaisia, että soittaja ohjataan soittamaan muualle. Keskuksen alueella asuu noin  1,2 miljoonaa ihmistä, mutta koska alueella on Belgian suosituin turistikohde Brugge sekä Belgian rannikko, niin kauniina kesäpäivänä alueella voi olla vielä 1 miljoona ihmistä asukkaiden lisäksi. Turistit ja esimerkiksi ulkomaalaiset rekkakuskit aiheuttavat muutenkin erikoistilanteita. Heidän kun voi olla vaikea esimerkiksi kertoa missä he ovat. Vieraiden kielten taito ei ole vaatimus, mutta keskuksen henkilökunnasta löytyy kyllä kielitaitoa aika moneen tilanteeseen.

Me pääsimme hetkeksi huoneeseen, johon hälytyspuhelut tulevat. Sinä aikana henkilökunta puhui puhelimeen paikallisen kielen lisäksi englantia ja ranskaa, tuli yksi taskupuhelu sekä moottoritiellä oli pieni onnettomuus, josta tuli monta soittoa. Opimme, että hälytyskeskustyö on ryhmätyötä.  Ei voi vain tuijottaa omia kuvaruutuja, vaan täytyy kuunnella koko ajan toisella korvalla toisten puheluita, jotta ei lähetetä vahingossa viittä ambulanssia esimerkiksi onnettomuuspaikalle, josta moni eri ihminen ilmoittaa, mutta jossa kuitenkaan ei tarvita kuin yksi ambulanssi. Lisäksi jokaisella työntekijällä on oma erityiosaamisensa. Esimerkiksi esittelijämme tuntee alueen moottoriteiden jokaisen kilometrin ja risteyksen. Toinen taas tuntee Bruggen vanhan kaupungin kadut ja kujat ja kanavat.

Käynti oli todella mielenkiintoinen ja aiheutti taas paljon keskustelua illalla ruokapöydässä.

Viikon ns. vapaapäivä, kulttuuripäivä, osui meidän ryhmällemme tiistaille. Eli tälle päivälle ei ollut varattuna isäntien osalta ohjelmaa, vaan meillä oli mahdollisuus tutustua lähemmin Bruggen historialliseen kaupunkiin. Oli keväinen, aurinkoinen päivä, joskin vähän kolea, mutta ihanteellinen ulkoiluilma.  Lähdimme keskustaa kohti tukevan aamiaisen jälkeen. Kiertelimme vähän kaupoissa, keskustasta löytyy sekä kalliita että huomattavan edullisiakin vaatekauppoja. Kun saavuimme keskusaukiolle, jossa raatihuone, posti  ja kellotorni Befort sijaitsevat, päätti kaksi meistä uhmata kuntoaan ja kiivetä kellotorniin maisemia katsomaan.  Kierreportaita 366 askelmaa. Torni toimi myös osittain museona. Tämä helpotti siinä mielessä, että saattoi pariin otteeseen pysähtyä lueskelemaan palasia kaupungin historiasta, ja näin ollen tasoittaa vähän puuskutusta. Ylhäällä oli tietysti mahtavat näkymät yli kaupungin. Historiallinen osa jatkuu yllättävän pitkälle, ehkä siksi että kaupunki kaiken kaikkiaan on suojeltu ja Unescon kulttuuriperintölistalla, kuten Johan kertoi.  Näin ollen, jo satoja vuosia vanhoja taloja ei tietysti saa purkaa, vaan ne on restauroitava niin, ettei julkisivu juurikaan muutu. 

Lisää vanhaa keskustaa näimme vähän eri perspektiivistä, kun osallistuimme kanavaristeilylle. Vanhimmat aivan kanavaan rajoittuvat talot (kivijalat veden alla kuten Venetsiassa) ovat 1300-luvulta. Lisäksi kävimme kääntymässä joutsenlammella, jossa oppaan mukaan on aina vähintään oliko se nyt 52 joutsenta. Tämä on jokin vanha laki, että Bruggessä pitää olla tuo tietty määrä joutsenia. Lisäksi alitimme sillan, joka on kuulemma maailman kuulu rakastavaisten silta, jonne vastanaineet tulevat matkojen päästä suutelemaan ja sinetöimään liittonsa. Sillat olivat todella matalia, välillä oppaan tuli varoitella ettemme nostele päitämme tai ainakaan nouse vahingossa seisomaan. 

Risteilyn jälkeen jatkoimme patikoimista, kävimme taas joissakin kaupoissa, kuten gobeliinikaupassa, joita on todella paljon täällä. Ne myyvät hyvinkin edullisesti gobeliinikankaasta tehtyjä tyynynpäällisiä, laukkuja, kukkaroita sekä monenlaisia pitsiviritelmiä.

Vähitellen tuli lounasaika, ja istahdimme alas katuterassille. Useimmat meistä ottivat Bruggen henkeä kunnioittaen ranskalaiset ja  vohvelin kermavaahdolla ja mansikoilla. Ryhmämme opettaja tiesikin kertoa, että ranskalaiset eivät oikeasti ole ”ranskalaisia” vaan ”belgialaisia” eli ranskikset on alun perin keksitty Belgiassa, ei Ranskassa. Johan vahvisti tämän ja kehotti meitä joku päivä syömään ranskalaiset  nimenomaan keskusaukion vihreistä kojuista, siellä ne ovat hänen mukaansa Belgian parhaat. Tuo vohveli on yksi Bruggen valtteja;, vohvelikahviloita on joka nurkalla. Samoin olutmerkkejä on kymmeniä, jollei satoja, miltei jokaisella Belgialaisella kylällä on kuulemma oma oluensa. Ja sitten tietysti se suklaapuotien määrä on uskomaton.

Vielä tuleville päiville suunnittelimme käyntiä ainakin sairaalamuseossa ja ehkä jossain taidenäyttelyssä. Ainakin Picassoa ja Chagalia näyttäisi olevan tarjolla.

Heissan vielä,
pakko lisätä edelliseen blogiin että blogin kirjasivat Kristiina ja Marja. Siellä näyttäisi olevan "muutamia" kirjoitusvirheitä, kaikki varmasti äidinkielenopettajan painajaisia. Uuden kaverimme Hannan(=äidinkielenopettaja) pelastukseksi on tunnustettava että hän on syytön moiseen osaamattomuuteen. Omaksi puolustuksesemme toteamme vain, että onneksi joka osaamisenalueelle on olemassa omat asiantuntijansa, tämä kirjoittaminen ei nyt satu ihan oman osaamisen ytimeen.
Kristiina ja Marja

Tänään maanantai valkeni aurinkoisena, ah ihanan yöunen jälkeen. Illalla saavuimme hotelliin klo 20. Pohjanmaan parivaljakko reissari kohteeseen 16 tuntia, Lappeenrannan naiset muutaman tunnin vähemmän.
Aamulla siis piipahdimme tutustumassa kaupunkiin, joka osoittautuikin niin henkeä salpaavan kauniiksi ettei sitä melkein pysty käsittämään tai riittävästi sanoin kuvailemaan. Tämä täytyy itse kokea. Kapeat kadut kiertävät vieriviereen rakennettuja vanhoja tiilirakennuksia rautaisin ikkunapuittein ja leikatuin lasein.Jokiuoma kulkee läpi kaupungin ja sen ylitse kauniit sillat. Joella risteilee turistiveneitä. Kaduilla kiitävät hevosvaljakot ja oppaat vaikuttavat esittelevän kaupunkia syystäkin ylpeinä. Suklaapuoteja on ainakin riittävästi ja kaupungista kuulemma myydäänkin 100000 kg suklaata päivässä. Tämän faktan käsittäminen vaatikin tässä blogia kirjoitellessa vielä tarkistamisen ja totta tosiaan makeaa touhua täällä:)

Päivän ohjelmassa oli sairaanhoitajakouluun tutustuminen. Ennen sitä Johan (oppaamme täällä) kehoitti meitä syömään lounaan ja  senhän me söimmekin kaikkien ravintosuositusten mukaisesti, tietenkin. Vohveleita tukevalla kerma-, mansikka- ja suklaakuorrutteella sekä palan painikkeena belgialaiset "ranskalaiset"perunat. Ravitsevaa ja hyvää.

Koululle siirryttiin junalla, koulu sijaitsi Roeselaren kaupungissa, noin puolen tunnin matkan päässä Bruggesta. Vastassa meitä oli oman kuvauksensa mukaan komein mies koko rautatieasemalla ja totta tosiaan tällä kuvauksella me heti nähdessämme hänet tunnistimme. Kaverimme täällä on tosiaankin Johan, opettaja, joka opettaa hoitajille kommunikointia, vuorovaikutusta, hän vastasi koulunsa kansainvälisestä kehittämisestä ja opiskelijavaihdosta. Alkuun hän esitteli meille Belgialaista koulutusjärjestelmää ja hoitajien koulutusta. Mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää. Kiersimme koululla ja tutustuimme tiloihin sekä opiskelijoihin/opettajiin nopeasti luokissa piipahdellen. Koulu ei tiloiltaan ollut suuren suuri, mutta kuulimme että laajennusta suunniteltiin sivuille ja ylöspäin. Koulussa oli lähes joka luokassa laborointi mahdollisuus. Vaikutti että koulussa keskitytään ohjaamaan opiskelijan kädentaitoja enemmän ja täsmällisemmin kuin Suomessa.

Opiskelijaryhmissä oli kaikenikäisiä opiskelijoita joiden opiskelun mahdollistivat, joko valtion tai työnantajien rahoitus, nuorilla vanhempien avustus. Aikuiset opiskelivat pääsääntöisesti valtion tuella. Muutamat henkilöt olivat osoittaneet työnantajalleen kyvykkyytensä ja saivat näin työnantajansa tuen opiskelulleen.

Päivän lopuksi vierailimme katolisen järjestön ylläpitämässä koulussa, jossa Johan kertoi tekevänsä "ekstra"tunteja saadakseen lisäansioita. Koulusta valmistui hoitoapulaisia, joiden opinnot sisälsivät lähinnä kodinhoitoon, ihmisen kohtaamiseen ja kevyeen hoivaan ei sairaanhoitoon liittyviä asioita. Nämä opiskelijat olivat Johanin mukaan henkilöitä joilla on oma historia takanaan; useimmilla heistä se oli varsin raskas. Mutta tämä koulu mahdollisti heille muutoksen parempaan. Koulu kesti 6kk lähiopetusta jossa asiat käytiin läpi käytännönläheisesti ja kuvien ja mallien avulla, jonka jälkeen puolne vuoden käytännönharjoittelu. Me onnistuimme näkemään "kampaamo-oppitunnin".

Tästä viimeisestä paikasta ja vierailusta olimme erityisen vaikuttuneita. Tästä ryhmästä valmistuttiin ammattiin, avustaviksi työntekijöiksi, ei kuitenkaan hoitajiksi. Suomessa olisi tarvetta vastaavaan toimintaan, omassa porukassa keskustelimme ja pohdimme suomalaista hoitajakulttuuria ja sitä kiihkeyttä jolla vastustetaan tämän suuntaisen koulutuksen aloittamista. Vaikka juurikin näitä tehtäviä ei sitten esim. vanhusten kodeissa ole aikaa tehdä.

Päivän päätteeksi suunnittelimme syöntiä ja kuulimme uudelta tuttavaltamme rautatieasemalla että Belgiassa eivät ruokapaikat olekaan maanantaisin auki. No onneksemme muutama paikka sentään oli auki ja löysimme kivan rauhallisen ruokapaikan ja vatsan täytteeksi pöytään kannettiin puolikas kana, kala ruodoilla sekä possua olutkastikkeella. Hyvin maistui ja vatsa täyttyi. Vedellä täällä muuten on suolaiset hinnat, jos sen ravintolasta ostaa; 750ml lähdevettä 6,50e ja marketin hinta on sitten inhimillisempi 1litra maksaa 85senttiä. Vitsailimme syövämme seuraavan kerran kuivin suin;)

Hyvillä mielin nukkumaan ja uuteen aamuun, uusia asioita ihmettelemään, kokemaan ja oppimaan.

Hygieniasta..

Suomen ja Espanjan hygieniatavoissa on iso ero. Päiväkodissa osastolla ei ole ollenkaan käsienpesualtaita,  vaippojenvaihtopisteen luona on pieni kylpyamme joka ei vissiin ole ikinä käytössä. Hygienia hoidetaan vauvojen kosteuspyyhkeitä käyttämällä. Vaippojen vaihdossa pyllyt pyyhitään kosteuspyyhkeisiin, ja käsiä ei pestä vaihdon jälkeen. Lapset eivät pese käsiä vessakäynnin jälkeen. Ennen ruokaa lapsille annettan puolikkaat kosteuspyyhkeen palat ja lapset pyyhkivät niihin kätensä. Ruuan jälkeen myös lapsille annetaan kosteuspyyhkeet. Ja yleisissä vessoissakaan ei ole ollenkaan saippuaa, kannan omassa laukussa pientä saippuapulloa mukana, käsisaippuaa ja ,-paperia ei ole hostellissakaan tai baarienkaan vessoissa. Samoja kenkiä mitä ulkona käytetään käytetään myös sisällä kokopäivä. Sain myös kuulla juuri että lapsilla on täitä, että kannattaa olla varovainen.

Melkeen kaikilla lapsilla vuotaa nenä ja on yskää, on kyllä ihme jos en itse sairastu :)

Outi Linna

23.3 viikonlopun tunnelmia

Viikonloppu meni leppoisissa tunnelmissa. Perjantaina töiden jälkeen menin ravintolaan syömään ja kävin kävelyllä sillalla mistä näkyi upeasti Bilbaon valot yöllä.

Lauantaina testasin uusia juoksukenkiä mitkä ostin täältä viimeviikolla, oli ihana juosta joenvartta ja katsella samalla maisemia. Ilalla hostellilla oli paljon ihmisä ja tapasin erään reppureissaajan Alexin Seatlesta ja menimme kiertämään Bilbaon baareja. Bilbaossa ei niinkään ole tanssi paikkoja vaan siellä täällä on pieniä baareja mistä saa esim. päivällä aamukahvia ja tortilloja (potato omelets) ja illalla baareissa tarjoillaan tapaksia ja alkoholia. Ilta oli hauska J Sunnuntaina Lähdimme Alexin kanssa kiertämään Bilbaota, näytin Alexille guggenheimin sekä parhaita puistoja. Kävimme katsomassa kirkkoja (täällä on paljon isoja ja upeita kirkkoja) sekä vanhaa kaupunkia.

 Mielestäni on omituista kun sunnuntaina keskellä päivää baarit ovat ihan täynnä ihmisä juomassa viiniä ja syömässä tapaksia. Sekä on ihan normaalia että kesken työpäivän ihmiset menevät baareihin ja juovat viiniä. Espanjalaiset on kyllä viinin suurkuluttajia J

 Alex jatkoi matkaansa Ranskaan, mutta oli hauska tutustua Alexiin, huippu tyyppi J ja huomenna alkaa toinen työviikko. Odotan innolla alkavaa viikkoa, ihana nähdä taas lapsia <3 Päivä päivältä tykään olla täällä enemmän, ihmiset on niin mukavia ja avoimia. Suunnittelin jo että olisi ihana ostaa talo vuorilta :D

 

outi linna

TYÖSSÄOPPIMISJAKSO DUBLINISSA

 

RAPORTTI IRLANNISTA /Mari-Sofia Lumiaho, lähihoitajaopiskelija, OMNIA

Suoritin osan työssäoppimis jaksostani Irlannin Dublinissa 9.1.2014-6.2.2014 välisenä aikana. Työskentelin näkövammaisten lasten ja nuorten koulussa nimeltä Child Vision, National Education Centre For Blind Children. Koulun toiminta rahoitettiin pääosin yksityisten lahjoituksilla ja koulussa toimi mittava määrä vapaaehtoistyöntekijöitä.

Koulussa lapsilla ja nuorilla oli yksilölliset viikko-ohjelmat; osa kävi koulussa yhtenä päivänä viikossa, toisilla oli koulua joka päivä. Oppilaat olivat iältään yhdeksän kuukautisesta vauvasta ammattitutkintoa opiskeleviin nuoriin.

 

 

 

 

Työskentelin aamupäivät esikoulussa, missä avustin ryhmässä, jossa oli kolmesta kuuteen vuotiaita, pääosin vaikeasti vammaisia lapsia. Iltapäivät työskentelin koulun yhteydessä pyörivässä terapiatallissa, jossa oli noin 15 hevosta ja ponia. Tallilla hoidin hevosia ja poneja, sekä avustin ratsastustunneilla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hyvän sään vallitessa kävimme lasten kanssa aamupäivisin kävelyllä koulun alueella. Raikas ilma, paljas taivas, kaunis puutarha, sekä erilaiset äänet ulkona piristivät lapsia ja vähän vilkkaammat lapset selvästi rauhoittuivat rattaissaan ja ihastelivat levollisen oloisina erilaisia aistituntemuksia ulkoilmassa.

 

Kävelyllä puutarhassa pysähdyttiin usein myös ihastelemaan hevosia ja pieneläimiä. Lapsilla oli selkeitä lempieläimiä ja puolestaan eläimiä, jotka tuntuivat jännittäviltä tai hiukan pelottavilta.

 

 

 

 

 

 

Osa lapsista kävi aamupäivän aikana ratsastusterapia tunneilla ja iltapäivisin koulun ulkopuolelta saapui vanhempia ryhmiä tunneille.

Iltapäivisin hevosten kanssa työskentelivät nuoret ja aikuiset, ratsastuksen lisäksi he yleensä myös hoitivat hevosia. Hevosten harjaus, satuloiminen ja suitsittaminen opetti heille mm. keskittymistä, rauhoittumista ja vuorovaikutusta eläimen kanssa. Kommunikointi vaikeuksista kärsiville eläimen välitön palaute näkyi selvästi ja jo enemmän hevosten kanssa tekemisissä olleille nuorille päivän paras hetki saattoi olla tutun hevosen kanssa pieni rapsuttelu ja halaus hetki.

Esikoulun lapsia jännitti yleensä kovasti hevonen ja ratsastus, mutta pelon selätettyään oli mahtavaa nähdä ilo ja innostus lasten kasvoilla. Kovasti pelkääväkin lapsi yleensä rauhoittui nopeasti ja itseluottamuksen kasvettua hevosen luo meneminen helpottui aina vaan enemmän seuraavalla kerralla. Hevosen lämpö ja liikkeet eri askellajeissa rentouttivat lapsia ja luottamuksen kasvaessa loi turvallista oloa.

     

Lapset ja nuoret ratsastivat kentän lisäksi muuallakin koulun alueella ja kävivät välillä terapiaradalla, missä he kokivat erilaisia aisti- ja tunne-elämyksiä hevosten ja ponien kävellessä erilaisten pohjien päällä. Radalla oli mm. kumipohjaa, vesipohjaa, lankkuja, hienoa hiekkaa ja soraa. Ympäri rataa, molemmin puolin oli rakennettua seiniä, missä oli erilaisia pintoja ja esineitä kosketeltavissa, sekä pieniä tehtäviä kuten renkaan heittoa ämpäriin yms.

 

 

 

Ratsastusterapiarata oli myös visuaalisesti hienon näköinen.

   

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nuorilla oli oppitunteja puutarhassa, jolloin he opettelivat puutarhanhoitoa mm. hoitaen kasveja ja istuttaen taimia.

 

         

 Koulun alueella työskenteli paljon vapaaehtoisia työntekijöitä ja suurin osa eläintenhoitajista oli vapaaehtoisia.

 

 

 

Lapset seurustelivat eläinten kanssa usein ja nuoremmat oppilaat toimintakykynsä mukaan harjoittelivat hoitamaan erilaisia eläimiä.

Blogipostaus tehty Mari-Sofia Lumiahon raportista /Blogin hallinnointi

Matkalla Belgiaan

Lähtöpäivä koitti viimein. Ylivieskassa Marja ja Kristiina heräsivät jo ennen kukonlaulua, ja Lappeenrannassa Kirsin ja Hannan herätys oli myös soimassa hyvissä ajoin. Helsinki-Vantaan lentokentällä löysimme toisemme sujuvasti. Lento lähti ajallaan ja kun koneen vaihto Amsterdamissakin meni hienosti, saavuimme Brysseliin aikataulussa.

Sitten vain Belgian rautateitä ihmettelemään. Juna-asema on lentoasemalla, joten junaan siirtyminen kävi kätevästi, etenkin kun saimme loistavaa asiakaspalvelua lipunmyynnissä. Hetken päästä olimme jo junassa kohti Bruggea.

Ja viimein olemme perillä! Täällä narsissit ja kirsikkapuut jo kukkivat. Huomenna sitten itse asiaan, eli isäntäkouluun tutustumaan. Lisää junailua siis tiedossa, kun matkaamme täältä Bruggesta Roeselaareen.

Hanna

Kohti Saksan Westerburgia

Täällä kolme työelämän asiantuntijaa on suunnitellut Green Care Hymymatkaa Saksan Westerburgiin.
Matkaan lähtee Perhon perusturvajohtaja Nina Wikström, Keski-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen asumispalvelujohtaja Marjut Levoska ja Kokkolan ensi-ja turvakotiyhdistyksen toiminnanjohtaja Marita Loukiainen.  Meidän isäntänä toimii http://www.bbs-westerburg.de/ Yhdyshenkilönämme toimii Sonja Diehl.
Etukäteen saamiemme tietojen mukaan tutustumme viikon aikana Limburgiin, Dreifeldeniin (mielenterveysasiakkaiden kotiin), Vielbach (kuntoutuskeskus), Wölferlingeniin (terapeuttinen ratsastus), Dernbachiin (seniorikeskukseen), Rhine Valley ja Marksburgiin.

Innolla odotamme! Ihanaa enään vajaa viikko lähtöön ja saamme uusia kokemuksia reppuumme :)

Marita Loukiainen,Nina Wikström ja Marjut Levoska

21.3, 28c lämmintä Bilbaossa, Ole!

Olen 26 vuotias lähihoitja vaasan ammattiopistosta. Valmistun noin kuukauden päästä lasten ja nuorten koulutusohjelmasta Vaasan ammattiopistossa.

 Saavuin Bilbaoon 13.3 yöllä, matka meni todella sujuvasti vaikka pitikin vaihtaa koneita ja junia aika monta kertaa. Yöpymispaikkani on Bilbaon keskustassa sijaitseva Hostelli. Harjoitteluni alkoi vasta maanantaina 17.3, mutta päätin tulla 4 päivää aikaisemmin koska ystäväni Gijonista tuli kanssani ensimmäisiksi päiviksi seurakseni.

Ensimmäisen viikonlopun tunnelmat Bilbaosta olivat ihan huikeat. Maisemat ovat aivan mahtavat täällä, kaupunki sijaitsee vuoristojen keskellä ja kaupungin läpi virtaa joki. Ah vuorimaisemat on ihan huikeita!  Ihmiset ovat ystävällisiä ja iloisia ja siellätäälä on paljon ihania puistoja joissa on palmuja, suihkulähteitä sekä lintuja. Lapsille on myös paljon leikkipaikkoja ja puistoja. Viikonloppuna kävimme tutustumassa guggenheimin museoon, siellä oli pääosin modernia taidetta joka oli kyllä aika outoa, taodeteoksiin sai osallistua itse esim. esittää patsasta, piirtää seinälle tai kiipeillä verkoissa. Yoko Onon ja Ernesto Neton taide oli kyllä TODELLA omituista, mutta käynti oli todella hauska ja nauroimme paljo :D Kävimme myös parissa muussa museossa joissa oli sitten vähän normaalimpaa taidetta, sekä kirkoissa missä oli huikeita maalauksia ja patsaita. Loppuajan vietimme makoillen auringossa puistossa syöden hedelmiä ja juoden halpaa laatuviiniä. Hedelmä ja kasviskauppoja on paljon kaupungilla mistä saa ihania tuoreita hedelmiä kuten papaijaa, pähkinöitä, mangoa ja mansikoita yms. Pieneiä leipomoita on myös paljon missä myydään pieniä leivoksia ja suklaa herkkujua. Ruokakaupoissa myydään viinejä, viinipullo maksaa n. 3 euroa :) Ruoka on halpaa ja maukasta. Täällä todellakin ihmiset nauttii ruuasta ja elämästä!
 
Harjoittelupaikkani on koulu/päiväkoti 2 vuotiaiden ryhmässä  n.20 minuutin kävelymatkanpäässä Hostellista, ryhmässä on n.30 lasta. Päiväkoti ja koulu ovat samassa rakenuksessa. Paikka on tavallaan keskellä kaupunkia jossa on pieni asfaltti piha takana lapsille. Ohjaajani Susanne tuli hakemaan minut maanantaina hostellilta ja kävelimme koululle. Susanne oli ihana ja otti minut lämpimästi vastaan ja lupasi viedä minut jokupäivä autolla katselemaan Bibaon kauniita rantoja ja maisemia. Susanne näytti miunulle vähän koulua ja esitteli ryhmäni kolme hoitajaa, joista yllätyksekseni kukaan ei puhunut englantia. Ryhmässä käy kyllä välillä muitakin aikuista koulun puolelta hoitamassa lapsia päivän aikana. Heistä onneksi yksi nuori tyttö osaa englantia aika hyvin. Vaikka hoitaja eivät osakkaan englantia niin koen slti että vastaanotto oli lämmin ja olin tervetullut. Lapset ottivat minut ihanasti vastaan, ja he ovat todella ihania. Lasten kanssa leikkimnen ja kommunikointi on helppoa. Sainkin jo hyvää palautetta lastentarhanopettajlta että olen hyvä lasten kanssa J Mutta koen silti todella hankalaksi kommunikoinnin ryhmässä kun kukaan ei ymäärrä sanaakaan englantia joten en voi kysellä tai otta asioista selvää niin paljon kun haluaisin. Olen vaan yrittänyt mennä mukana ja tehdä samaa kuin muutkin. Ainut mahdollisuus kommunikoida  tai puhua engalntia on ruokalassa ruoka aikaan muutaman opettajan ja englannin opettajien kanssa vaikka hekään eivät kyllä osaa oikeen hyvin englantia J

Päivärytmi eroaa vähän suomalaisesta..  kaikki lapset tulevat yhdeksältä ja sitten leikitään n. tunti sisällä ja joskus mennään jumppasaliin missä on isoja pehmokuutioita, patjoja, palloja ja huiveja. Mielestäni sali on ihan mahtava, lapset todella nauttivat peuhata siellä!  Jumpan jälkeen pidetään aamupiiri ja lapsille annetaan pala patonkia mikä syödään piirin aikana. Piirin jälkeen mennään ulos missä kaikki 20 lasta ottavat potkumopon (moton) ja niillä ajellaan sitten pieneen asfalttipihaan jossa lapset ajelevat mopoilla kunnes mennään sisälle J ruoka on 13.00, lapset syövät koulun ruokalassa, ensin on alkuruoka esim. joku keitto, sitten lapsille laitetaan uusi lautanen mihin tulee esim. kala tai liha filee, sitten annetaan patonki ja sitten vielä jälkiruuaksi hedelmiä, jugurttia tai juustoa. Lautanen on syötävä tyhjäksi, aikuiset ovat aika ankaria ruuan suhteen. Itselleni oli yllätys kuinka monta ruokalajia lapset saavat J Ruuan jälkeen mennään katsomaan alas tv:tä esim. teletappeja/franklinia ja samaan aikaan hoidetaan vaippojen vaihto. Sitten mennään nukkumaan ja herätään kolmen aikoihin ja kaikki lapset hateaan neljältä.

Lapset ovat mielestäni tottelevaisempia kuin suomessa. Ehkäpä osittain johtuu siitä, että Espanjalaisilla on tempperamenttisempi kasvatustyyli kuin suomalaisilla. Lapsille voidaan sanoa aika isoon ääneen tai ottaa aika kovakouraisesti. Erillainen tempperamentti näkyy kaikessa. Esim. päiväpiirissä on hauska katsoa kun luetaan satuja kun aikuiset eläytyvät isoin elein. Päiväkodissa on mielestäni lämmin tunnelma ja aikuiset ovat iloisia ja mukavia. Olen kyllä nauttinut suuresti täällä olosta, täällä kyllä huomaa kuinka suomalaiset ovatkin ujoja J





 

 

 

 

Outi Linna

Viimeinen ilta

Viimeinen viikko meni todella nopeasti, kun oli paljon tekemistä. Kävimme shoppailemassa, Nikosiassa turkin puolella, otimme aurinkoa (uskaltauduttiin jopa uimaan!! :D), pelasimme korttia, pidimme hauskaa ja tanssimme club eleven baarin karnevaalibileissä.
Tänään olemme vain pakanneet ja olimme lounastamassa työpaikan assistentin kanssa todella hyvässä kalaravintolassa.

Sanna:
Minun viikkoni sujui hyvin kehitysvammaisille tarkoitetussa kodissa, jossa heille siis opetetaan itsenäistä elämistä. Asukkaat ovat siellä omatoimisempia kuin Boardin Housessa ja heitä on siellä vähemmän.
Ensimmäisenä päivänä en ehtinyt tosiaan näkemään oikein mitään, koska kyytimme oli tunnin myöhässä. Pääsin kehitysvammaisten kanssa taidekauppaan, jossa siis olimme aiemmin ollut viikon harjoittelussa. Oli mukava nähdä työkaverit siellä ja myös toinen suomalaisista naisista oli siellä tällä hetkellä harjoittelussa.
Toisena päivänä seurasin aamupesut ja autoin asukkaita pukemaan. Olin myös ruokailuissa mukana. Muina päivinä pääsin myös itse pesemään asukkaita ja jopa sain antaa kerran lääkkeet. Minulla oli myös välillä hieman tylsää, kun aamupesut oli tehty ja hoitajat puhuivat vain keskenään. Onneksi paikan pomo oli paikalla välillä ja puhui englantia minulle.
Torstaina oli vuorossa hevosratsastusta, johon pääsimme molemmat Annikan kanssa mukaan sillä kummastakin paikasta lähti mukaan kehitysvammaisia. Paikka oli todella hieno, se sijaitsi Pafoksella päin vuorten välissä. Siellä oli myös ranta, jossa pesii kesäisin kilpikonnia.

Annika: 
Minulla oli myös mukava viikko Boarding housessa. Sain olla paljon mukana aamupesuilla, ja opin uusia siirtotekniikoita yms. Myös lääkkeistä sain tietoa. Syöttämään en kerinnyt, sillä pesuilla kesti noin yhdeksään saakka. Sen jälkeen menin toimintaterapiaan. Siellä teimme sanomalehdistä koristeita kelloon. Tauon jälkeen menin toisen toimintaterapeutin kanssa askartelemaan karnevaalikoristeita ja muutamana päivänä väriteltiin värityskuvia :D Vielä viimeiseksi tunniksi menin fysioterapeutin luo, jossa hän näytti minulle siirtotekniikoita esim. tuoliin ja muutamia tapoja miten helpottaa pukemista. Henkilökunta oli todella ystävällistä ja vaikka englannin puhuminen ei niin hyvin sujunutkaan, ainakin he yrittivät parhaansa. Paljon outoja juttuja kyllä tuli vastaan.. Kuten Sanna on aijemmin jo maininnutkin, esim. talkkia laitettiin joka paikkaan :D

Perjantaina vietimme viimeisen päivän Boardin Housessa. Olimme auttamassa aamupesuissa, jonka jälkeen odottelimme paikan pomoa paikalle. Kuitenkin hän myöhemmin soitti, että ei pääse tulemaan ollenkaan, joten allekirjoitimme paperit paikan assistentin kanssa. Olimme molemmat tyytyväisiä arviointiin.

Nyt on tavarat vihdoin kasassa, ja aijomme vielä käydä alakerran baarissa katsomassa karnevaalimenoa. Ihan huiput 5 viikkoa on ollut, ja niin paljon on opittu ja nähty. Aina on löydetty perille joka paikkaan joko kartan kanssa tai tietä kysymällä! Odotamme jo innolla kavereiden ja perheen näkemistä, mutta vielä on edessä pitkä matka.. Aamulla herätys on ennen kahdeksaa ja kotona Seinäjoella ollaan noin klo 2 yöllä. Aiotaan tehdä vielä matkasta video, joten senkin sitten saatamme tänne linkittää :)

T: Annika ja Sanna