Tämänpäiväinen (siis keskiviikon 26.3.) käyntikohteemme peruuntui, koska esittelijä oli sairastunut. Johan suunnitteli meille reippaasti uutta ohjelmaa, mutta se oli vasta iltapäivällä. Aamupäivällä siis saimme lisää aikaa kulttuurille.
Kävimme Johanin suosittelemassa sairaalamuseossa. Kyseinen laitos on toiminut sairaalana aiemmin, ja on nyt museo. Laitos on perustettu joskus 1100-luvulla luostarin yhteyteen. "Munkit ja nunnat eivät paljon lääketieteestä ymmärtäneet, vaan keskittyivät sielunhoitoon", kertoi museon opastaulu. Laitos tarjosi ruokaa, lepopaikan ja tarvittaessa hoivaa pyhiinvaeltajille, matkamiehille ja köyhille. Kovin karun näköisiä olivat näytteillä olleet hoitovälineet. Puutarha oli hieno, siellä kasvatettiin aikoinaan ruuan lisäksi lääkintään tarvittavat yrtit.
Samassa yhteydessä on apteekkimuseo, tai siis apteekki, joka on säilytetty omassa vanhanaikaisessa kuosissaan. Sielläkin kävimme.
Sitten kävelimme kanavan rantaa pitkin puistoon, jossa Johan oli luvannut olevan tuhansia narsisseja. Lupaus piti paikkansa, ja narsisseja oli paljon!
Sitten olikin hengähdyshetken aika, sillä olimme jo aika kylmissämmekin. Siis teehuoneelle lämmittelemään. Täällä ei näe niinkään kahviloita vaan kahvilanomaiset paikat ovat nimeltään teehuoneita. No, meistä kolme joi kahvia kuitenkin, vain yksi joi teetä. Saattaa olla, että vohveleitakin taas nautittiin...
Iltapäivällä pääsimme tutustumaan paikalliseen hälytyskeskukseen, joka oli siis korvaava kohde, kun suunniteltu kohde peruuntui.
Hälytyskeskus sijaitsee vanhassa hienossa rakennuksessa, mutta sisältä tilat olivat modernit ja ihan tavalliset. Meille kerrottiin ensin Belgian hälytysnumeroista. Täällä toimii tietysti sama 112, joka meillä Suomessakin, koska se on EU:n tahto. Poliisille on omakin numero, 101. Ambulanssia
tarvittaessa täällä on tapana soittaa 100. Se 112 numero on sitten eräänlainen yleisnumero, josta saa kaikenlaista apua, oli sitten kyseessä sairaustapaus, tulipalo tai mikä vaan.
Ennen hälytyskeskus oli osa palolaitosta, mutta vuosi sitten täällä tapahtui suuri muutos, ja nyt pelastuslaitos on oma itsenäinen laitoksensa. Muutos ei ole mennyt ihan kivuttomasti. Hälytyskeskus toimii kahden eri ministeriön alaisena, mikä aiheuttaa joskus ongelmia.
Bruggen hälytyskeskus hoitaa myös meripelastuksen hälytykset Belgian ja myös Alankomaiden rannikolla.
Keskukseen tulee noin 1100 puhelua päivässä, joista noin 60% on turhia tai sellaisia, että soittaja ohjataan soittamaan muualle. Keskuksen alueella asuu noin 1,2 miljoonaa ihmistä, mutta koska alueella on Belgian suosituin turistikohde Brugge sekä Belgian rannikko, niin kauniina kesäpäivänä alueella voi olla vielä 1 miljoona ihmistä asukkaiden lisäksi. Turistit ja esimerkiksi ulkomaalaiset rekkakuskit aiheuttavat muutenkin erikoistilanteita. Heidän kun voi olla vaikea esimerkiksi kertoa missä he ovat. Vieraiden kielten taito ei ole vaatimus, mutta keskuksen henkilökunnasta löytyy kyllä kielitaitoa aika moneen tilanteeseen.
Me pääsimme hetkeksi huoneeseen, johon hälytyspuhelut tulevat. Sinä aikana henkilökunta puhui puhelimeen paikallisen kielen lisäksi englantia ja ranskaa, tuli yksi taskupuhelu sekä moottoritiellä oli pieni onnettomuus, josta tuli monta soittoa. Opimme, että hälytyskeskustyö on ryhmätyötä. Ei voi vain tuijottaa omia kuvaruutuja, vaan täytyy kuunnella koko ajan toisella korvalla toisten puheluita, jotta ei lähetetä vahingossa viittä ambulanssia esimerkiksi onnettomuuspaikalle, josta moni eri ihminen ilmoittaa, mutta jossa kuitenkaan ei tarvita kuin yksi ambulanssi. Lisäksi jokaisella työntekijällä on oma erityiosaamisensa. Esimerkiksi esittelijämme tuntee alueen moottoriteiden jokaisen kilometrin ja risteyksen. Toinen taas tuntee Bruggen vanhan kaupungin kadut ja kujat ja kanavat.
Käynti oli todella mielenkiintoinen ja aiheutti taas paljon keskustelua illalla ruokapöydässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti