Belgian rannikolla

Tänään torstaina 27.3. Johan tuli hakemaan meidät omalla autollaan Bruggen rautatieasemalta. Ajoimme noin 50 km Middlekerkin kylään, jossa on 7 kk sitten avattu hotelli, joka on tarkoitettu ensisijaisesti asiakkaille, jotka tarvitsevat jossain määrin hoivaa tai jotka eivät esimerkiksi liikkumiskykyn rajoitteiden takia voi mennä tavalliseen hotelliin. Hotellissa on 44 huonetta, joista osa  on 2 hengen, osa taas soveltuu esim. perheille tai jopa pienille ryhmille. Kaikkien huoneiden kylpyhuoneet ovat periaatteessa invavessoja, osassa huoneita on jopa nostolaite. Kaikki tilat ovat pyörätuoliystävällisiä. 

Hotelli työllistää vammaisia, se on osa toiminta-ajatusta. Hoitajat tulevat hotellin partnerilta, joka on kotihoitoa tarjoava organisaatio. Valitettavasti hotelli ei ole vielä saanut lupaa ympärivuorokautiseen hoitohenkilökuntaan, eli yöllä ei ole hoitajaa paikalla. Tämä rajoittaa toimintaa, koska he eivät voi ottaa 24 tuntia vuorokaudessa hoitoa tarvitsevia asiakkaita. Tämä harmittaa heitä, koska alunperin oli ajatus, että hotelli olisi erityisesti ALS-tautia sairastaville, mutta nyt heitä ei oikein voida palvella.

Hotelliin voi tulla periaatteessa kuka tahansa, jos on tilaa. Potilasjärjestöt pitävät siellä kokoontumisia ja sopeutumisvalmennuskursseja. 

Laitos on ainutlaatuinen, samanlaista ei ole muualla Belgiassa, eikä naapurimaissakaan. Hotelli on myös ekologinen, sähköä tuotetaan aurinkopaneeleilla, sadevesi kerätään säiliöön ja sitä käytetään vessojen huuhteluvetenä. Lisäksi rakennuksen lämmitys/viilennyshoituu maalämmöllä. Laitoksen alkurahoitus tuki yksityiseltä taholta, nyt mukana on myös erilaisia säätiöitä ja potilasjärjestöjä.

Seuraavaksi kävimme lounaalla. Sen jälkeen ajoimme Kojksiden kylään, jossa ensin tutustumme Dunecluzen vanhainkotiin. Se on uusi ja edustaa alan huippua Belgiassa. Johan korosti, että tavalliset vanhainkodit eivät todellakaan ole tällaisia...

Kun saavuimme paikalle, aulassa kävi kuhina, sillä osa asukkaista oli lähdössä ulkoilemaan vapaaehtoisten kanssa. Dunecluzessa vapaaehtoiset huolehtivat monista toiminnoista, esimerkiksi kahvilasta ja "minikaupasta", joka kiertää osastoilla kahdesti viikossa. Kylästä on kuulemma melko helppo löytää vapaaehtoisia, koska se on rannikkopaikkakunta, johon monet muuttavat päästessään eläkkeelle. Sitten he huomaavat, että tarvitsevat jotain tekemistä, ja ryhtyvät vapaaehtoistyöhön. 

Vanhainkodissa on kolme kerrosta, joista kaksi on tavallisia ja yksi suljettu huonompikuntoisille. Yhteensä huoneita on 96. Menimme ensin tavalliselle osastolle. Sielläkin oli kuhinaa, koska asukkaat leipoivat juuri omenapiirakkaa läheisen koulun lasten kanssa. Lapset käyvät osastoilla säännöllisesti. Yhteistyö vaikutti luontevalta, huomasi että lapset ja vanhukset olivat tottuneet toisiinsa. Nurkassa metelöi vielä papukaija. 

Joka kerroksessa on oma toimintaterapeutti, joka järjestää toiminnan lasten kanssa ja tietysti kaikkea muutakin. Vanhainkodilla on muuten myös oma lehti, joka ilmestyy 3 kertaa kuukaudessa. Viriketoimintaa oli suunnitelmakalenterin mukaan kaksi kertaa päivässä. Oli tanssia, ulkoilua, kuoro... Joka osastolla oli toimintaterapeutin huone. Yhdessä huoneessa oli askartelutarvikkeet, toisessa oli hemmotteluhuone, jossa voi saada vaikka käsihierontaa ja kolmas huone oli kirjasto. Huoneet ovat kuulemma muotoutuneet toimintaterapeuttien persoonan ja osaston luonteen mukaan. 

Huoneet ovat kalustettuja, niihin saa viedä vain jotain pieniä omia huonekaluja, esim. tuolin. Muuten huoneen saa sisustaa miten haluaa, eli seinille tauluja, koriste-esineitä hyllyille ym. Kävimme huoneessa, jonka asukkaalla ei ollut paljonkaan tavaraa huoneessaan, mutta yöpöydällä oli portviinipullo - unilääkettä, kuulemma :)

Kylpyhuone oli kekseliäs. Siinä oli tavallisen oven lisäksi yksi siirtyvä seinä. Kun seinä avataan, sänky voidaan siirtää suoraan pöntön viereen, jolloin säästetään yksi siirto. Samalla ovi on yksityisyyden suojana, koska se peittää  näkymän kylpyhuoneeseen, vaikka joku sattuisi tulemaan huoneeseen. 

Lääkkeet jaettiin päiväkohtaiselle tarjottimelle, jossa oli kellonajat ja asukkaiden nimet. Kaikki lääkkeet laitettiin punaisiin lääkelaseihin, eli ei ollut eri värisiä laseja aamu-, päivä- ja yölääkkeille kuten Suomessa. Annosjakelulääkkeitä ei ollut käytössä.

Hoitajien määrä oli 0,6/potilas. Osastolla on 14 lähihoitajaa, 4 sairaanhoitajaa ja osastonhoitaja sekä yksi toimintaterapeutti.

Sitten kävimme suljetulla osastolla, jossa muuten asui kani. Tällä osastolla oli muistisairaita ja karkailevia asukkaita. Lapset olivat täälläkin käymässä, jäätelöllä. Tällä osastolla hissin ovi oli "piilotettu" ja avautui vain koodilla. Huoneiden ovista pääsee ulos, mutta sisään päin pääsee vain avaimella.

Kokonaisvaikutelmana voisi sanoa, että meihin teki vaikutuksen vanhainkodin yhteisössä mukana oleminen.Vapaaehtoiset ja lapset ovat mukana laitoksen arjessa. Lisäksi vanhainkoti järjestää esimerkiksi joulumarkkinat ja muita tapahtumia. Paikka oli tietysti tosi siisti, koska on niin uusi.

Käväisimme seuraavaksi kadun toisella puolella Kojksiden sosiaalitalossa, jonka toiminta-ajatus on, että kunnan asukkaat voivat saada eri palveluja saman katon alta. Siellä toimii ainakin sosiaalitoimi, työnvälitys, eläketoimisto; aulassa on ilmainen mahdollisuus käyttää tietokonetta ja internetiä.

Taas ylitimme kadun ja menimme vanhainkodin naapuriin tutustumaan palveluasuntoihin. Täällä voi päästä palveluasuntoihin, jos on yli 65-vuotias ja asuu Kojksidessä tai läheinen perheenjäsen asuu siellä. Muita kriteereitä ei ole. Asukkaat olivat siis huomattavasti parempikuntoisia kuin meillä. Aktiviteetteja on kaksi kertaa viikossa. Jonotusaika asuntoon on vähintään puolitoista vuotta.

Tämän jälkeen kävimme vielä pikaisesti jo 1970-luvulla rakennetussa hotelli/hoitolaitoksessa. Se on katolisen sairausvakuutusjärjetön ylläpitämä. Siellä voi toipua esimerkiksi lonkkaleikkauksen jälkeen. 

Mieleemme jäi monestakin paikasta se, että täällä on käytössä erikoiskylpyammeita, joissa asiakas voi turvallisesti nauttia kylvystä, poreista ja valoista, ja samalla vaikka kuunnella musiikkia. Tätä ei ilmeisesti pidetty epäilyttävänä hygienian kannalta. Suomessa kylvyistä on luovuttu esim. sairaalabakteerin takia.

Sitten Johan laittoikin meidät raitiovaunuun, kauniina ajatuksenaan että ratikan kyydissä näemme mukavasti rannikkoa. Hän vain taisi unohtaa, että oli ruuhka-aika... No matka oli vähintäänkin mieleenpainuva. Oostendessä vaihdoimme ( huomattavasti väljempään) junaan, jolla hurautimme Bruggeen. Oli pitkä mutta äärimmäisen mielenkiintoinen päivä!