Hyvinvointia Lähiympäristöstä

2.10-13 Belgia: Minna Hirvaskoski, Hanna Ikonen ja Marja-Terttu Viitala: Kolmas päivä kohteessa

Aamulla ani varhain meillä oli tapaaminen Johanin ja Johanin limusiinin kanssa Bryggen asemalla. Tänä aamuna aurinko ei ollut vielä ehtinyt meitä menomatkalla lämmittämään, mutta silti urheasti reippailimme asemalle kävellen.

Tänään meillä oli ohjelmassa kaksi mielenkiintoista kohdetta. Limusiinimme paahtoi moottoritiellä kohti ensimmäistä käyntikohdetta eli Villa Rozeroodia. Matkalla Johan kertoi meille Belgiasta ja mm aamun uutisista, missä huolen aiheena oli ollut lasten kouluruokailu. Belgiassa lapsilla ei ole ilmaista kouluruokaa, kuten Suomessa, vaan vanhemmat joko laittavat eväät lapsille tai ostavat koululta ruuan. Nyt yhä enemmän on lapsilla alkanut olla tyhjiä eväslaatikoita, koska vanhemmilla ei ole rahaa lasten kouluruokaan ja tämä huolettaa kovasti. Menomatkalla kävimme melkeinpä Ranskassa (Johanin mielestä voimme sanoa käyneemme Ranskassa) sekä  ihailemassa ihanaa Belgian omaa Saharaa ja luksushintaisia asuntoja rannikolla.

Ensimmäinen vierailupaikka löytyi tällä kertaa nopeasti, vaikka Johan ei ollut siellä ikinä käynyt. Paikka oli meidät ihastuttanut Villa  Rozerood, joka oli tarkoitettu pitkäaikaissairaille lapsille (yleensä lapsella on hoidollisia tarpeita, esim cp-vamma, downin syndrooma, syöpä tai jokin somaattinen sairaus) ja hänen perheelleen. Paikka oli kodikas ja siellä oli töissä 8 hoitajaa sekä kodinhuoltajia ja suuri joukko vapaaehtoisia. Perheet olivat täällä muutamasta päivästä 10 päivään. Perheillä oli mahdollisuus saada apua erityislapsen hoitoon, jolloin vanhemmat voivat viettää vähän omaa aikaa tai esimerkiksi syödä yhtä aikaa, kun hoitajat auttavat lapsen ruokailussa. Lisäksi vanhemmat voivat viettää aikaa perheen muiden lasten kanssa haluamallaan tavalla. Kaikki toiminta on vapaaehtoista ja lähtee perheen tarpeista. Perheet saavat vapaata kodinhoidosta ja tapaavat muita vastaavia perheitä ja saavat vertaistukea toisistaan. Myös lapset saavat vertaistukea ja oppivat toisiltaan. Perheille on myös tärkeää se, että voivat olla erityislapsensa kanssa siellä ja että siellä on hoitajia, jolloin heidän poissa ollessa lapsi on turvallisissa käsissä. Lisäksi siellä ei heitä kukaan katsellut pitkään, vaan he tunsivat olevansa tavallisia perheitä. Kustannukset perheille oli pieniä ja tarvittaessa he voivat saada  avustusta maksuihin. Tapasimme siellä paikan johtajan ja perustajan sekä työntekijän, jotka olivat todella omistautuneita tähän työhön ja tekivät sitä sydämellään. Tästä linkistä pääsee heidän kotisivuille ja ehdottomasti kannattaa katsella videoita paikasta ja heidän toiminnasta. Minna ja Hanna  alkoivat heti suunnitella vastaavaa paikkaa Suomeen. Sitä odotellessa…

Tämän vierailun jälkeen seurasi päivän seikkailuosuus. Johan oli lähtenyt koululle pitämään tunteja ja opastanut meidät, kuinka meidän tulisi raitiovaunulla ja kävellen osata seuraavaan kohteeseen. Me osasimme aivan mainiosti raitiovaunulla oikeaa paikkaan, mutta kävelyosuus oli haastava. Ilmeisesti puhua pälpätimme näkemästämme ja kokemuksistamme niin, että menimme aivan ajatuksetta ohi maamerkkiemme. Lopulta olimme kävelleet lukuisia kilometrejä eikä aavistustakaan, missä olimme. Onneksi löytyi meri ja saimme hienoja kuvia J.  Ja lämmin oli, lämpöasteita noin 22. Hanna oli ollut kaukaa viisas ja ottanut  kuvia meidän kääntöpaikoista ja niinpä kuljimme kännykkä kädessä kyselemässä, että mistähän mahtaa tällaisia paikkoja löytää. Osoitteitahan meillä ei tietystikään ollut. Apua saatiin ja olimme kohteessa ajoissa. Hannan innokas valokuvaus pelasti meidät pulasta ja saimme tehtyä kävelyennätyksen eikä varmaan  10 kilometriä kävelyä tästä seikkailusta ole kaukana.

Toinen kohteemme oli Ter Duine, joka oli sekä jatkohoitopaikka sairaalasta että loman viettopaikka vanhuksille. Siellä meitä kierrätti Jurgen. Kuten Suomessakin niin myös Belgiassa hoitoajat ovat mahdollisimman lyhyet ja siksi jotkut kotona asuvat vanhukset tarvitsevat  jatkohoitopaikkaa ennen kuin pärjäävät kotonaan. Ter Duinessa he saavat kaiken avun ja tuen siihen saakka, kunnes pärjäävät kotonaan. Paikka muistutti aika paljon sairaalaa ja siellä oli samantyyliset potilashuoneet. Lomanviettoon Der Duineen voi tulla esimerkiksi silloin, jos haluaa lomailla tai jos omaiset haluavat huolenpidosta lomaa. Asiakkailla oli todella paljon aktiviteetteja ja mahdollisuus esimerkiksi fysioterapiaan. Kuvassa näkyy, miten nuorempikin saa Ter Duinessa avun ja näinpä Minnan olkapää saatiin lähes uudenmoiseksi sähkötuolin näköisessä koneessa :)

Ter Duinessa on ollut paljon ulkolaisia opiskelijoita ja he ottavat heitä mielellään sinne. Heidän ehdoton toiveensa oli, että sinne tulevien opiskelijoiden tulee osata englantia kohtuullisesti. Heillä oli ollut Suomesta kaksi opiskelijaa, jotka eivät osanneet senglantia ja kaikki ohjaaminen sekä asiakaskontaktit olivat olleet hyvin hankalia eivätkä opiskelijat saaneet harjoittelusta sitä hyötyä ja oppia, mikä olisi ollut saatavissa.